Missä päin Rovaniemeä sijaitsee iTouch-Village? Entä Danger’s Law? Muun muassa käännöskukkaistetut Koskenkylä ja Vaaranlaki löytyvät uudesta, matkaajille sekä paikallisille suunnatusta Rovaniemen kesäkartasta - Summer map of RollHattanista.
Lataa kartta pdf-muodossa tästä.
Kustannusosakeyhtiö Sinisen Jättiläisen ja Granon yhteistyössä toteuttama kartta kannustaa tutustumaan Rovaniemeen ja Pohjoiseen kesäkulttuuriin ensisijaisesti jalan tai pyöräillen.
Rovaniemellä on paljon tee se itse -tehtävää ja koettavaa etenkin heille, jotka eivät ole asuneet Suomessa. Monelle matkaajalle tulee yllätyksenä, että aurinkoisina päivinä mäntysuovan tuoksuisilla matonpesupaikoilla on väkeä jonoksi asti, ja että moni suomalainen arvelee tämän perinteen olevan yksi syy siihen, miksi olemme vuodesta toiseen maailman onnellisin kansa. “Meillä on maine ensisijaisesti joulukaupunkina, ja halusimme olla mukana vahvistamassa Suomen kansainvälisimmän ja seuratuimman paikan kesä- ja fillarikaupunki-ilmettä”, kuvailee kartan suunnittelussa mukana ollut Sinisen Jättiläisen Antti Autioniemi.
Karttaan on merkittynä esimerkiksi kaupungin parhaat kävelyreitit, uimarannat sekä maisemien nautintapaikat niin vaarojen päältä kuin vesistöjen rannoiltakin. Sinisen Jättiläisen graafikko Sara Braxin kuvituksesta löytyy mm. Joulupukki sääskiäpelkäämättömässä vaellusvarustuksessa, sekä Valdemarin rannan vakiovieraat.
Idea paikannimien kääntämiseen tuli Helsingin kaupungilta, joka viime vuonna käänsi kaupunginosansa englanniksi sillä periaatteella, että hauskin käännös valitaan. “Aloitimme itseasiassa oman käännöstyömme heti kun luimme Hesarin jutun Helsingin kaupungin käännöksistä. Grano-yhteistyö mahdollisti viimein tuoda käännöskukittelut päivänvaloon. Talvikaudeksi taiteilemme vastaavan koko Lapista”. Jenny Siivola Sinisestä Jättiläisestä kertoo.
Limited edition -painettua versiota kartasta löytyy in selected places ympäri RollHattania, esimerkiksi:
- Rautatieasemalta
- Lentokentältä
- Napapiiriltä
- Cafe Kodista
- Visit Rovaniemen tiloista
- Osviitasta
Lisätietoa:
Antti Autioniemi
antti@sininenjattilainen.fi
040 758 2971